söndag 18 december 2016

Joulun ajan juhlia

Näin joulun alla olemme juhlistaneet kahta erityistä päivää, Suomen itsenäisyyspäivää ja Lucian päivää. Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi suomalaisen puolen oppilaat esittivät kolme laulua kanteleen säestyksellä kolmessa eri tilaisuudessa. Ensimmäinen esiintyminen oli itsenäisyyspäivänä Torreviejan katolisessa kirkossa. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja juhla veti kirkon varsin täyteen väkeä, mutta rohkeat oppilaamme eivät tästä hätkähtäneet vaan lauloivat isosti ja upeasti suuren yleisön edessä! Seuraavana aamuna oppilaamme esiintyivät vielä vanhemmille ja myöhemmin päivällä koulun omalle väelle. Ohessa linkki oppilaiden esitykseen Torreviejan katolisessa kirkossa itsenäisyyspäivänä: 
https://www.youtube.com/watch?v=vr_xp0t80o0&feature=youtu.be


Itsenäisyyden juhla

Tämä maa on meille enemmän kuin Suomi

Toinen, etenkin Ruotsissa tärkeä juhla joulun alla on Lucian päivä. Lucia-kulkue lauluineen on perinteinen tapa juhlistaa Lucian päivää, ja Lucia-kulkuetta johtamaan valittiin tietenkin Lucia-neito. Harjoiteltavaa riitti, sillä esitettäviä lauluja oli vino pino ja vieläpä usealla eri kielellä. On hämmästyttävää, miten reippaasti ja ennakkoluulottomasti oppilaat alkoivat harjoitella vieraskielisiäkin lauluja ja miten nopeasti he nuo laulut myös oppivat. Esiintymisiä oli rutkasti ja ne olivat lähinnä Torreviejassa, mutta myös esimerkiksi Santa Polaan lähti väkeä laulamaan. Lucia-kulkueet menivät hienosti eikä kisaväsymyskään tuntunut painavan, vaikka esityksiä olikin paljon.

Lucian päivä

Lucia-neito kulkueineen


Ensi viikolla juhlitaan vielä joulua ja syyslukukauden päätöstä, ja sitten nämä Skandinaavisen koulun tontut rientävät joululomalle!

Hyvää joulua!

söndag 11 december 2016

Nu har vi startat Luciafirandet!

I fredags var det förskolan som lussade för sina föräldrar. Små söta tärnor, tomtar som gick genom skolan och sjöng Luciasången!














I helgen var det dags för delar av skolans Luciatåg, att sjunga för skandinaver i Torrevieja. Det var ett härligt och fint Luciatåg som imponerade på många människor.













På kvällen sjöng de återigen, på Handelskammarens julfest i Santa Pola!

Tusen tack alla underbara "lussebarn"! Ni var så duktiga!👏