måndag 3 oktober 2016

Liikunnan iloa!

Tällä viikolla olemme harjoitelleet tulevia yleisurheilukisoja varten. Perjantaina treenailimme Torreviejan yleisurheilukentällä juoksua (60m ja 400m), pallonheittoa sekä korkeus- ja pituushyppyä. Harjoittelu sujui kerrassaan mainiosti, motivaatio tuntui olevan korkealla ja kaikki yrittivät parastaan. Kiitokset paikallaolleille vanhemmille avusta ja mukavasta, liikunnantäyteisestä aamupäivästä. Vielä vähän treeniä ja sitten kisaamaan!


Alkuverryttelyä

Pikajuoksua

Pallonheittoa

Hypätään kauas!


Suomalaiset 4.-6. -luokan oppilaat saivat tiistaina vieraakseen lumilautailija-skeittaaja, Sami Luhtasen. Tämä lautailun nouseva tähti kävi kertomassa meille lajistaan ja opimme monia mielenkiintoisia seikkoja lumilautailusta. Huomasimme pian, että lajissa on kysymys paljon muustakin kuin mäenlaskusta laudalla. Siihen kuuluu usein erilaisten laskujen ja temppujen taltioimista kameralla ja esimerkiksi kuvaus- ja kisamatkoja ympäri maailmaa. Opimme hiukan myös lumilautailun slangia. Tiedätkö sinä, mitä tarkoittaa ”haikkaaminen” tai laskeminen ”puuterilla”?


Kiitos vierailusta Sami!

Ensi viikolla liikutaan taas lisää!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar