söndag 26 mars 2017

Kierrättämällä kesää kohti!

Viime viikot ovat hujahtaneet ympäristöteemojen parissa. Olemme siivonneet koulumme lähiympäristöä, laittaneet kasvihuoneen kuntoon, kierrättäneet hurjan määrän paristoja sekä oppineet luonnonvaroista, uhanalaisista elimistä ja luonnonmukaisesta viljelystä. Teimme myös mielenkiintoisen retken Rio Secon luonnonpuistoon. Ympäristöteemaan liittyen käymme loppukeväästä vielä suunnistamassa La Matalla sekä siivoamassa lähirantamme.

Kierrätysteema jatkui kuvataiteessa

Vanhat cd-levyt käyttöön

Tämä viikko on ollut tuiki tavallinen, mutta ensi viikolla meillä suomalaisen puolen väellä alkaa yrittäjyysprojekti. Saamme kaksi harjoittelijaa Suomesta vetämään tuon mielenkiintoisen projektin meille. Viikon ajan tutustumme yritystoiminnan perusteisiin harjoittelijoidemme avustuksella. Yrittämisen perusteet kuten tuotanto, mainonta, rahan käyttö ja muut yrityksen talouteen liittyvät seikat tulevat luultavasti hyvin tutuiksi tuon projektiviikon aikana. Katsotaan, mitä tuo vähän erilainen viikko tuo tullessaan!

Kevät näkyy kuviksessa

Ekaluokkalaisen taidetta

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar